Mietin vasta hirveän hienoa selitystä tälle ongelmalle.
Aika pitkälle voi selittää asiaa, kun vertaa Jumalaa itseensä vanhempana. (Tai siis, siihen miten ajattelee vanhemmuudesta, ei ehkä todellisuuteen). Miten ei halua murtaa lapsen omaa tahtoa, vaan antaa lapsen valita tekemisensä. Ja on otettava myös se riski, että lapsi ei haluakaan olla tekemisissä kanssani enää isompana.

Mutta silti joskus miettii, miksi sallitaan pienten viattomien lapsien kärsiä.

Onko Jumala sitten täysin kaikkivaltias ja täysin armollinen? Jotenkin mitä ehkä käsitän asian nini, että kaikkivoivaisuudestaan huolimatta Jumalan kädet ovat osin sidotut meidän kanssamme, joku sopimus paholaisen kanssa tms. Ja ehkä Jumala ei olekaan ihan sellainen kuin uskomme.

Joskus uskoin johonki epämääräiseen jumalvoimaan. Nyt ehkä etsin uskoa persoonalliseen Jumalaan. Mutta onko Jumala lopulta sittenkään niinkään persoonallinen? Vai kuitenkin Jumalvoima, jota meidän rukoukset jopa ohjaavat? Taidan usko jonkinlaiseen molempien välimuotoon. Tai ehkä vielä ennemmin yhdistelmään. Fyysikkona voin hyvin uskoa asioiden dualistisuuteen.